perjantai 14. lokakuuta 2011

Ravintola Motti 13.10.2011

Syyslomalaiset päättivät lähteä porukalla syömään juuri uudelleen avattuun Ravintola Mottiin. Ravintola Motti on perinteinen ravintola Töölöntorinkadulla, joka on ensimmäisen kerran avannut ovensa 1941. Ravintolan nettisivuilla kerrotaan, että uudet omistajat pitävät huolta ravintolan parhaista perinteistä, kuten ensiluokkaisista raaka-aineista, herkullista mauista ja viihtyisästä ympäristöstä kuin myös hyvästä palvelusta. Motin ruokatarjonnasta vastaavat Herkko Volanen ja Risto Mikkola.   




Tunnelma
Tunnelma Motissa oli eläväinen. Tila on avara ja iso, ja jonkin verran hälyinen. Motin sisustus on vaalea ja raikas - valoisuus ja keveys vaikutti; vaaleaa puuta, lasia ja marmoria. Minä tykkäsin Motin tyylistä ja tyylikkään oloinen ravintola Motti onkin. 

Ruoka
Motin menu on mielenkiintoinen. Ruokalistalla on muutama suositusmenu ja yksittäisiä ruoka-annoksia, jotka ovat jaoteltu neljän eri otsikon alle: Motti kasvimaalla, Motti merellä, Motti metsässä ja Motti makeana. Kaikki annokset maksavat a' 7 €. Tarjoilijan suositusten mukaan kannattaa vähintään neljä ruoka-annosta per ruokailija. Me valitsimme kolme, neljä tai viisi annosta. Motin leipäsetti oli hyvä, erityisesti maistui hapankorpun tyylinen leipä. Nam!


Pöytään tuotiin ensin kasvisruuat. Motti Kasvimaalta valitsimme Lanttucappuccinoa, Punajuuri-vuohenjuustopiirakkaa ja Kotitilan hunajaa & Puikula – mustatorvisienimakaroneja ja valkoherukkaketsuppia. Kaikki annokset olivat kauniita ja viimeisteltyjä! Lanttucappucino oli täydellisen hyvää - melkein alkoi itkettää. Keitto oli pehmeä, sopivan makea ja täyteläinen. Rakuuna maistui juuri sopivan vahvasti. 

Lanttucappucino
Punajuuren ja vuohenjuuston yhdistelmä on yleensä pettämätön - niin tänäänkin. Punajuuren ja vuohenjuuston ympärille oli kierretty rapea taikina, tästä ideaa kotikokkailuunkin. Neljän ruokailijan piirakat tuotiin pöytään yhdellä lautasella, tästä sai kukin poimia omansa. Tämäkin hauska idea. Ruokalistalla ei ollutkaan varsinaisia alku- ja pääruokia, vaan kaikki annokset ovat saman kokoisia, pieniä settejä. Ideana onkin tilata pöytään useita pieniä annoksia ruokailijoiden kesken jaettaviksi.   

Punajuurta ja vuohenjuustoa
Puikula – mustatorvisienimakaronit kera valkoherukkaketsupin oli myös tyylikäs annos. Valrkoherukkaketsuppi oli raikas ja kirpeä lisäke.

Makaronia
Motti merellä -osiosta valitsimme Lämmintä nieriäleipää, savustettua munakokkelia ja suolattua retiisiä. Kahden ruokailijan annos tuotiin kauniisti aseteltuna yhteisellä lautasella. Annos oli kaikkinensa maukas - retiisit olivat oikein hyviä. Meriosastolta maistoimme myös Grillattua tuoretta nahkiaista ja piparjuuri – perunasalaattia. 


Nieriää
Metsästä löysimme Ankka-suppilovahverokaalikäärylettä ja hillottua kirsikkaa ja Pororullaa, vaniljapinaattia ja kylmäsavuporsasta. Kaalikääryle oli loistava! Pororullassa poron maku oli vahva. Vaniljapinaatin hyvä, mutta vaimea maku hieman katosi lihan maun alle. Hyvä annos - tosin liharuokaan totuttelijalta jäi kylmäsavuporsas syömättä. 


Kaalikääryle
Pororulla
Jälkiruoissa olimme ihailtavan yksimielisiä; neljä viidestä valitsi Suklaakakkua, maitosuklaata ja karpaloa ja yksi Tarte Tatin, omenajäätelöä ja marenkia. Molemmat jälkkärit olivat erittäin hyviä. Suklaakakku oli lämmintä ja maitosuklaa niin hyvää. Karpalo tarjoiltiin shottina ja tästä tuli mieleen vanhan ajan vispipuuro. Karpalo raikasti ja kevensi täyteläistä suklaakakkua ja maitosuklaata. Omenajäätelö oli mielenkiintoisen makuista. Yritimme kovasti miettiä, mikä maku omenan lisäksi on kyseessä, mutta emme millään keksineet. Loistava jälkkäri tämäkin. 


Suklaata ja karpaloa
Omenaa ja marenkia
Motin ruoka on selkeää ja simppeliä ja ennen kaikkea hyvää. Maut olivat vahvoja, tästä tykkäsimme kovasti. Illan paras annos oli mielestäni Lanttucappucino! Neljä annosta oli sopiva määrä tavalliseen nälkään. Ruuan kanssa nautimme chileläistä punaviiniä Tarapacá Carmenere Reservaa. 

Palvelu
Palvelu Motissa oli mutkatonta ja sujuvaa. Tarjoilijat olivat ystävällisiä. Jossakin kohtaa ruoka-annoksien väli vähän venähti, mutta tämä ei haitannut - tällä porukalla juttua riittää aina ;). Ravintola oli lähes täysi, joten hommaa varmasti riitti. Palvelu siis toimi, muttei ollut sen kummemmin mieleenpainuvaa.  
Hintalaatusuhde
Motin ruoka oli hyvää ja kohtuullisen hintaista. Ruoka oli valmistettu hyvistä raaka-aineista ja eri maut tulivat selvästi esille. Neljä annosta maksoivat yhteensä 28 €.  Viinilistalta löytyi viinejä monessa hintaluokassa, juomamme chileläinen maksoi 35 €. Ilta Motissa oli kaikin puolin viihtyisä kokemus - suosittelen ilomielin vierailua täällä! Motissa tarjotaan arkisin lounasta ja lauantaisin brunssia - koskahan näitä pääsisi testaamaan? Motti


ps. Motin uudesta ilmeestä vastaa arkkitehti Jussi Jousmaa. 
Tunnelma 9
Ruoka 9+
Palvelu 8+
Hintalaatusuhde 9+


Töölöntorinkatu 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti